Ei ole vielä aamu

Vielä on niin pimeää. Puiden huojuvat varjot erottuvat himmeinä nukkuvaa taivasta vasten. Sammutan vedenkeittimen, enne kuin se kerkeää ujeltaa. En halua herättää niitä. 

Lehti tuoksuu vielä musteelta. Postinjakaja tuli käytävässä vastaan, ja antoi sen suoraan käteen. Minun vuoroni loppuu, kun hänen vasta alkaa. Avaan lehden, mutta en vielä saa luetuksi. On niin kaunis hämärä. En halua sytyttää valoja.

Laitan teetä liesituulettimen valossa. Asetan kupin lehden keskelle, kädet sen ympärille. Melkein tuli jo lunta. Ulkona tuoksui siltä. Erotan jo ikkunan takana roikkuvat märät lehdet. Katuvalojen oranssi kajo loistaa talojen takana. Muttei meidän kadulla. On vain sinistä.

Makuuhuoneesta kuuluu unista hengitystä. En halua häiritä niitä. Kertoa, että pian on aamu.

Uni painaa takaraivoa. Mutta mieli on kirkas, tyhjä ja levollinen. Tee leviää lämpimänä kehooni. Kaikki muu antaa periksi, mutta silmät ovet vielä valppaina. Rusakko ylittää  kadun, varjosta varjoon.

Herätys soi. Sänky narahtaa kääntyvän kehon painosta. Kuuluu syvä huokaus. Nytkö jo?

Valot räpsähtävät päälle.

- Hyvää yötä, hän sanoo.

- Hyvää huomenta, minä hymyilen.

Sulaa, sulaa!

Oi ihanaa: jäätelöö. Tötterö on viileä, melkein väreilee koko tuutti. On niin lämmin. Hiki muhii hiusten alla. Kun ne saisi auki. Oi! Se on ihanaa. Kylmää. Löysää. Makeaa. Valkoista. Valuu, valuu, kättä pitkin. Kyynärvarteen, nuolen pois. Sisko tarjoaa paperia. Meni jo. Ja housuillekin. Nyt pyyhitään. Ei, nyt sulaa toiselta reunalta, sormia palelee, vaihdan kättä. Höh. Vasemmalla kädellä on vaikeampi syödä. Vaan on se hyvää, hymyilyttää. Naamaakin palelee, leuka valuu jätskistä. No pyyhitään vaan. Ja nenäkin kanssa. Nyt maistuu jo vohveli. Hyvää sekin.

Keltainen gerbera

- En nyt halua valittaa, Juuso aloittaa, - mutta te naiset teette tämän kamalan vaikeaksi.

- Mitenkä niin? Vilma kysyy viattomasti.

- Miksi kukkia pitää ostaa? Tai että.. miksei niitä voi hakea vaikka jostain tiensivusta?

- Hyvä idea! Minkäs tien sivuun mennään? Näin syyskuussa kasvaa todella hyviä heiniä!

Juuso pyöräyttää silmiään.

- Muotoillaan uudestaan. Miksi hemmetissä teille naisille pitää ylipäätään olla kukkia?

- Korjaas ihan ensin tuo ”te naiset”. Minä olen täällä auttamassa sinua – on muuten uskomatonta, että et viitsi tehdä tätä yksin. Ja siksi, että se on kohteliasta ja se on helppo tapa huomioida. Ellet aikonut alkaa askarrella korttia?

- Ei tässä ole mistään viitsimisestä kyse. Ei missään ole ohjeita, miten siellä toimitaan.

- Sehän selviää kohta, Vilma hihkaisee ja työntää raskaan lasioven auki. Vastaan leyhähtää se kummallinen kukkakaupan tuoksu. Juuso nyrpistää nenäänsä.

- No niin. Mikäs on sen lempi väri, Vilma aloittaa. Juuso miettii hetken tuskastunut ilme kasvoillaan.

- Ehkä.. vihreä? Eikö? No… keltainen?

- Se kuulostaa jo paremmalta. Siitä vain valkkaamaan. Hyvä. Ja sitten kassalle!

- Onpas siinä kummallinen poika kun uskaltaudut kukkakauppaan. Kyllä tyttöystävä on varmaan iloinen, kassa hymyilee.

- Ei se ole millekään tyttöystävälle, Juuso sanoo mutisten. – Vaan äidille. Se täyttää viisikymmentä.

- No, oliko kamalaa? Vilma utelee.

- Oli. Melkein pyörryin.

2001!

Vähän hölmä syy juhlia, mutta juhlin kuitenkin: 2001 sivunkatselua! :)

There are no more plates

Harjoittelen tässä samalla kirjoituksiin ja kirjoitan tänään poikkeuksellisesti englanniksi :) enjoy!


There's a girl in a corner of the library, sobbing. What's the matter with teenagers these days? Coming to library to sob, Fred thinks to himself. He looks at the pathetic sight for a while before deciding to go to talk to her.

- My darling girl. Are you just crying over your geography book? he asks the girl.
- Yes. I think I am, she answers, still sniffling.
- Well, whether you've just read that pandas are dying out or you're just very, very emotional, Fred says smiling.
- No sir, she says trying to smile back. - I'm in high school!
Her voice breaks at the last two words and she starts to sob again, slightly hysterically.
- I don't understand, Fred says patiently. The girl breaths slowly couple times and calms down.
- Well, we're having our final exams in few weeks from now and everybody's freaking out a bit. It's quite normal, she whispers.
- So you decided to come here to.. cry out?
- No.. I came here to read geography. I'm not crying for the tests at all actually.
- So why then?
- Well... It's quite silly. You see, I was coming here and on my way I stopped to this store to buy some plates. There are these beautiful plates I'm collecting for the time I'll move out, and I heard that they've stopped making them. I've only got four plates and I needed four more - you do nothing with just four plates - and... and they told me that they're sold out!
- And that's when you started crying?
The girl shakes her head with her lips trembling.
-No. I said "Oh that's too bad. Thank you anyway ma'am." And I came here. Then I started to read about children who have HIV and malaria and no place to live or water or food, let alone plates to eat it from. And that's when I started crying.
- Well I was right then. You are emotional, Fred says.
- I guess I am. And tired, she says, finally smiling.
- What's your name? she asks.
- I'm Fred.
- Thank you Fred. You made me feel a lot better.
- That's alright. Usually talking helps. What's your name?
- Abigail, she says and shakes his hand.
- It was nice meeting you Abigail. Good luck with your exams!
- Thaks, Abigail says, sniffs a bit, and then keeps on reading.