Paita oli tummansininen. Siinä oli punaisia ja keltaisia undulaatteja. Se oli vanha, muttei nyppyinen, miesten M-kokoa. Se oli kamala, ja Iida tiesi sen, mutta rakasti sitä silti. Se oli erilainen.
Ja se oli vaikea laittaa päälle. Syksyllä se oli liian lämmin ja teki kevyen takin ahtaaksi. Se ei sopinut tämänpäiväisiin farkkuihin ja oli tänään liian epäsiisti, kun piti mennä kaupungille. Tulivat pakkaset ja koulun patterit menivät jumiin. Silti se odotti viikon. Toisen. Ja yksi tiistai hän uskalsi.
Hiukset ponnarille, ei mitään erikoista, ei mitään mikä sanoisi "minä yritän jotain". Tavalliset farkut, tavallinen naama, tavallinen Iida. Paitsi niin toinen. Iida joka uskalsi rakastaa sinistä undullaattipaitaa. Aamun pakkasessa kaikki hylkäämisen pelko väistyi.
Ja sitten pahin tapahtui.
Kukaan ei huomannut.
Loistava! :) Jotenkin voisin taas nähdä tämän tilanteen sieluni silmin ja Iidan undulaattipaita päällä. :)
VastaaPoistakiitos ;) on se ihanaa, että voi pitää yli puolen vuoden tauon, mutta kun taas kirjottaa, riikuska on paikalla :D
Poista