Sinä olet jotenkin kaikkea moninkertaisesti. Sinun kanssasi
ei voi kilpailla. Sinä olet aina oikeassa, silloinkin, kun olemme samaa mieltä.
Sinun kanssasi on kuin katsoisi suurentavaan peiliin: sinä olet kaikkea samaa
kuin minä, mutta enemmän. Mistä minä pidän, sinä rakastat, mikä saa minut
nauramaan, saa sinut itkemään ilosta. Kun minulla on koira, sinulla on hevonen,
kun minulla on päänsärky, sinulla on aivokasvain. Sinulla on kaikkein
raskainta, kaikkein ihanin perhe ja kaikkein eniten vastuuta. Niin kuin kaikki joet vievät mereen ja kaikki tiet Roomaan, kaikki keskustelut kääntyvät ennemmin tai myöhemmin sinuun. Vedät minusta
huonoimmat puoleni esiin. Tahdon kilpailla kanssasi. Tahdon olla parempi. Saat
minut kärttämään virheitäsi. Saat minut ylpeilemään. Ja vielä ihan hölmöistä
asioista! Ja ennen kaikkea, pelkään olevani ihan samanlainen.
En tiennyt, että kadehdit
minua. En tiennyt ärsyttäväni sinua. Minä vain olen tällainen, elän täysillä.
En häpeä itseäni. Se on turhaa. Tahdon olla oman elämäni prinsessa. Onko se
niin väärin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti