Kasketusta pellosta nousee vielä paikoin savua. Taivas on pimeä
ja harmaa, vaikka on päivä, mustaksi palanut, alaston maa imee kaiken valon. Kaikki
elämä on paennut ympäristöstä. Kaikki on hiljaa.
Pellolla kulkee vanha nainen, vanavedessään pieni tyttö.
Tytöllä on syli täynnä kyyneleitä, joita hän ojentelee vanhalle naiselle yksi
kerrallaan. Kummankin jalat ovat uponneet syvälle maahan, risaiset hameenhelmat
ovat mustuneet polviin saakka. Nainen kumartuu työhönsä, pudottaa kyyneleen
kerrallaan maahan, surkeaan suoraan riviin. Pystyyn palaneet puiden luurangot
katkaisevat suorat. Selkä ei jaksa suoristua rivien välillä, se on kiero kuin
ongen koukku. Väri on paennut tytön kasvoilta, ne ovat kalpeaa ja nokista
raitaa, mustavalkoista, kuin kaikki muukin.
Mies katselee naisten touhua, kiroaa köyhyyttä ja kurjuutta.
Tyttö katsoo häneen kerran, mutta vanha nainen ei ole huomaavinaankaan. Hän
katselee, kuinka he hitaasti etenevät pellon laidasta toiseen, kylvävät surun
siemeniä. Näky nostaa palan hänen kurkkuunsa. Samassa Hän kuulee jotain
yllättävää: vanha nainen hyräilee. Mies marssii pellolle.
- Mitä te oikein meinaatte? mies kysyy vihaisena. Nainen
nostaa katseensa hitaasti, toinen kulmakarva kohollaan.
- Anteeksi kuinka?
- Te tuotte pienen tytön tällaiseen paikkaan. Keskelle
palanutta maata, istuttamaan kyyneliä! Eikö tässä maailmassa ole tarpeeksi
ikäviä asioita?
Vanha nainen hymyilee, kuin ei olisi kuullut myrkyllistä
äänensävyä.
- Minä opetan tärkeän asian hänelle.
- Sen, mitä on vaiva, niinkö? Ja te kehtaatte vielä
hyräillä!
Nyt nainen viimein näyttää yllättyneeltä.
- Tekään ette taida ymmärtää, mistä tässä on kysymys. Missä
on aihetta hyräillä.
Nainen lähtee kulkemaan pois pellolta, kohti metsää. Tyttö
seuraa tämän perässä, samoin mies. Metsä on hiljaa heidän ympärillään. Ajan
kuluttua, he saapuvat niityn reunaan. Nainen jatkaa keskelle niittyä muiden
seuratessa. He pysähtyvät keskelle punaisten kukkien hehkua. Väri on sokaiseva,
kirkas ja samalla lempeä. Nuput nyökkäilevät tuulessa.
- Minä hyräilen, sillä tiedän työni tarkoituksen. Kyynelillä
on nimittäin erikoinen ominaisuus. Ajan kanssa ne puhkeavat kukkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti