Pulmula.

Se oli täydellinen katastrofi. Pulmula oli tiukan järjestyksen ja siisteyden nainen. Hänen kodissaan kaikki oli moittettomasti paikoillaan. Kyläilijät kulkivat siellä kuin museossa, kädet selän takana, kunnioitavan matkan päässä huonekaluista ja koriste-esineistä. Niin oli kieltämättä paras. Järjestelmällisyytensä ansiosta Pulmula ei ollut eläissään hukannut mitään, ei edes sukkaa tai hiusneulaa. Mutta nyt hänen silmälasinsa olivat kadonneet. Ja ilman niitä hän oli sokea kuin vastasyntynyt myyrä.
   Pulmula yritti tihrustaa kelloaan, vekslaten kättä kauas ja lähelle, etsien sopivaa etäisyyttä likinäköisyyden ja kaukonäön väliltä. Se onnistui vain puolittain. Hän tiesi myöhästyvänsä, ellei lähtisi töihin juuri nyt. Ja se ei tosiaankaan käynyt päinsä. Aamupalaverissa se himputin Nelli Sotamaa aikoi ehdottaa, että heidän kahvihuoneeseensa hankittaisiin jonkin sortin pelailuvempele. Ja sitä hän ei missään tapauksessa aikonut sallia.
   Pulmula veti syvään henkeä nenänsä kautta, nappasi laukkunsa eteisen pöydältä ja marssi ulos. Ulkona oli valoisaa ja hän oli kulkenut kävellen töihin jo vuosikausia. Hän ei uskonut eksyvänsä.
   Kuljettuaan noin sata metriä, hän törmäsi uuteen ongelmaan. Kadulla lähestyi jokuin. Se oli niin iso, että oli varmasti ihminen, mutta iästä, sukupuolesta, saati sitten henkilöllisyydestä Pulmulalla ei ollut harmainta aavistustakaan. Tässä kohtaan on mainittava, että Pulmulalla oli tarkat tervehtimis säännöt: kenelle nyökättiin, kenen kanssa pysähdyttiin juttelemaan ja kenet jätettiin täysin huomioimatta kuin lyhtypylväs. Näin ollen lähestyvä hahmo pisti hänet hankalaan asemaan. Onneksi hahmo itse pelasti hänet pinteestä.
- Eila! Mukava nähdä! hahmo hihkaisi ja paljasti itsensä Pulmulan kuoroystäväksi, Paulaksi.
- Samoin, samoin, Pulmula vakuutteli ja nyökkäili painokkaasti.
- Noh oli mukava törmäillä. Minun pitää nyt juosta! Paula tokaisi ja kiiruhti pois. Pulmula huokasi syvään itsekseen. Se oli täpärällä!
   Samassa Pulmula kuitenkin jähmettyi paikoilleen. Häntä lähestyi jälleen joku. Tosiaan, nyt hän oli pelastunut Paulan aloitteen ansiosta. Mutta sama ongelma toistuisi jokaisen vastaantulijan kanssa. Hän painoi otsansa kurttuun ja suunsa mutrulle. Hänen kasvonsa muistuttivat lähinnä tiukkaan puristettua nyrkkiä. Hahmo lähestyi ja hiki valui Pulmulan selkä pitkin. Jos vastaantulija oli tuttu, hänen olisi reagoitava nyt!
   Pulmula levitti kasvonsa enemmän tai vähemmän herttaiseen hymyyn, katsoi vastaantulijaa jotakuinkin silmien tienoille ja jatkoi matkaansa. Hän ei tosiaankaan tiennyt, kuka vastaantulija oli ollut, eikä miten tämä oli reagoinut. Tilanne toistui jokaisen vastaantulijan kohdalla. Hän ei yksinkertaisesti uskaltanut olla tekemättä mitään.

Seuraava aamu oli huomattavasti helpompi. Silmälasit olivat pudonneet sohvatyynyjen väliin ja  löytyneet edellis iltana. Pulmula nyökkäsi tyytyväisenä eteisen peilistä kurkkivalle kuvajaiselleen, ennen kuin purjehti pihalle.
   Jokin kuitenkin oli erilaista, kuin normaalisti. Ensimmäisenä vastaan tullut mies hymyili hänelle ystävällisesti. Pulmula hymyili vakuuttavasti takaisin pohtiessaan kuumeisesti, mistä muka tunsi miehen. Sama toistui uudelleen. Ja uudelleen.
   Päästyään työpaikalle Pulmula oli pyörällä päästään. Napittaessaan takkiaan auki, hän kuuli puhetta viereisestä honeesta.
- Mikset sinä Nelli ehdottanut eilen sitä pleikkaria?
- Nokun Pulmula oli niin sitä vastaan. En viitsinyt ärsyttää sitä.
- Mistä lähtien sinä olet sen mielipiteistä välittänyt?
- No kun se on alkanut ystävällseksi. Eilenkin tuli hymyillen kadulla vastaan. Olisi tuntunut typerältä alkaa sitten heti aamupalaverissa lietsoa eripuraa.