Parasta tässä työssä on ehdottomasti matkustelu. Kavereiden kanssa päästään reissuun vähän väliä. Usein mennään omalla porukalla: mustaherukat, vatut, sitruunat ja muut, kaikki omissa bokseissa. Meikäläisillä on usein aika hyvä ryhmähenki. Paitsi keisarin morsiammilla, nillä on kauhea mustasukkaisuus ongelma. Välillä sitä joutuu - tai pääsee - sellaseen sekotus laatikkoon, missä on monen sorttista kaveria. Se on kanssa ihan jännää, tutustua erilaisiin tyyppeihin.
Siitä kyllä harvemmin puhutaan, että tällä alalla on kauheat ulkonäköpaineet, varsinkin, jos joutuu sellaseen sekalaatikkoon. Nimittäin sillon, kun ihminen ostaa vaikka sitä vattuteetä, se tykkää vattuteestä ja se myös juo sen. Mutta voi itku ja parku, kun ostetaan sekalaatikko, niin se ihminen ei välttämättä tiedäkkään, mistä se tykkää. Siinä kohtaa on parempi näyttää hyvältä - ne nimittäin ottaa sitä herkullisen näköistä teetä. Ja muut jäävät nuolemaan näppejään. Sitten on tietty ne suorituspaineet: tee ei ole mitään turhaa litkua. Sitä juodaan kun on kurkku kipeä tai väsyttää tai on paha mieli. Teetä ja sympatiaa. Pitäisi melkein hankkia terapeutin paperit!
Vaan pahinta tässä työssä on uskottomuus. Kun sitä on ensin reissannut ympäri maailmaa, stressannut päivätolkulla, huoliiko kukaan teekuppiinsa ja antanut sitteen kaikkensa, niin vihoviimeinen lause ihmisen suusta on "Hei, otatko tän saman pussin? Tästä riittää meille molemmille." Niin sitä ilolla luovutaan kuin rikkinäisestä hikisukasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti